Pneumaattiset venttiilit
Turvallisuuskriittisten osien huoltoa
Raidekalustossa on paljon turvallisuuskriittisiä komponentteja, joille pitää suorittaa peruskorjaus tasaisin väliajoin. Pneumaattisten venttiilien peruskorjaus on monivaiheinen prosessi. VR FleetCare toteuttaa venttiilihuollot aina purkamisesta kokoonpanoon ja testaamiseen. Venttiilit poikkeavat aina jonkin verran kalustokohtaisesti, joten meidän huolto-ohjelmissamme on hyvin laaja kirjo erilaisia tuotteita (mm. Knorr-Bremse).
Meiltä löytyy jokaiselle laitteelle myös oma testausmenetelmä, jossa testataan mm. komponentin toimintaa sekä vuotoa. Vakioiduilla tuotekohtaisilla ohjelmilla pystymme suorittamaan myös automaattista testaamista.

Toimintaa haastavissa olosuhteissa
VR FleetCarella on pitkä kokemus toiminnasta ja koulutetut asiantuntijamme ja asentajat pystyvät soveltamaan käyttökokemuksia haastavissa olosuhteissa. Olemme vuosien aikana ottaneet onnistuneesti käyttöön esimerkiksi paremmin erittäin kylmissä olosuhteissa toimivia rasvoja.