Sähköbussi Yutong

Kuvassa oleva sähköbussi on Pohjolan Liikenteen Uudellamaalla liikennöivä bussi

VR FleetCarelta uusi aluevaltaus – aloittaa sähköbussien kunnossapidon Tampereella

Normaalisti raidekaluston kunnossapidon parissa työskentelevä VR FleetCare alkaa huoltaa sähköbusseja Tampereella. Raamisopimus on solmittu Pohjolan Liikenteen kanssa ja se on voimassa toistaiseksi kesäkuusta 2022 alkaen. Sopimus kattaa yhteensä 26 Yutong -täyssähköbussin kunnossapidon huolto-ohjelman mukaisesti. Kunnossapito työt tullaan suorittamaan VR FleetCaren Tampereen tavaravaunukorjaamolla, jonka välittömään läheisyyteen Pohjolan Liikenne on rakentamassa bussivarikon, joka sisältää mm. bussien latauspisteet ja pesuhallin.
"Sähköinen liikenne on vahvassa kasvussa ja tulee olemaan ratkaisevassa asemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Meille VR FleetCarena on tärkeää olla mukana mahdollistamassa entistäkin ympäristöystävällisempää kaupunkiliikennettä kunnossapidon toimittajana."

"Uusi aluevaltauksemme on myös liiketoiminnallisesti erittäin mielenkiintoinen ja se tuo monenlaisia mahdollisuuksia sähköisen kaluston kunnossapidossa", VR FleetCaren kaupallinen johtaja Peter Guldbrand sanoo. "tietysti olemme myös iloisia, kun voimme kasvattaa työntekijöidemme osaamista ja lisätä työtä." 

Pohjolan Liikenne on liikennöinyt sähköbusseilla jo vuodesta 2019. Nyt kyseessä oleva 2030-vuoteen asti tehty sopimus on ensimmäinen, jonka liikennöintiä Tampereen Nysse edellytti nolla – tai vähäpäästöisillä ajoneuvoilla. Tällä hetkellä Pohjolan Liikenteellä on 85 sähköbussia liikenteessä pääkaupunkiseudulla, ja määrä on jatkuvassa kasvussa.

"VR Fleetcare oli meille luonteva valinta kumppaniksi. Bussien kunnossapitotoiminnasta voidaan Tampereella huolehtia tulevan varikkomme yhteydessä ja kokeneiden ammattilaisten voimin. Olemme iloisia, kuin voimme tehdä yhteistyötä VR FleetCaren kanssa ja mahdollistaa kunnossapito-osaamisen laajentamisen uudelle toimialalle", Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko kertoo.

Asentajien koulutus isossa roolissa 

Uuden kumipyöräkaluston kunnossapidon haltuunotto vaatii satsauksia niin varikon tiloihin kuin asentajien perehdyttämiseen. Nykyiset vaunukorjaamon tilat soveltuvat hyvin sähköbussien kunnossapitoon. Tiloihin tarvitsee tehdä vain pieniä investointeja, jotta infrasta saadaan turvallinen ja tehokas tehdä työtä. Työntekijöillemme järjestetään myös kattavat koulutukset sähköbusseihin vuoden 2022 alkupuolella.

 "Meillä on kokemusta monenlaisesta raiteilla liikkuvasta kalustosta. Junat ovat itseasiassa tekniikaltaan paljon monimutkaisempi kuin sähköbussi, joten koulutusten ja perehdytysten jälkeen asentajamme ovat valmiita ottamaan uuden kaluston haltuun. Muutoin meillä on kattava toimipisteverkosto ja vastaava kyvykkyys tehdä sähköbussien huoltotoimintaa myös muualla, kun sähköbussien liikennöinti laajenee suomessa", Guldbrand miettii.

 


Tilaa VR FleetCaren englanninkielinen uutiskirje:

Tilaa tästä